Korkea aika korjata poliittisen rahoituksen avoimuutta

Saavuin juuri Helsingin kotiin yölennolla perustuslakivaliokunnan työmatkalta, jossa puhuimme mm. korruption torjunnasta. Nyt onkin heti kommentoitava viime päivien kuumaa puheenaihetta. Vihreät ovat pitkään ajaneet laajempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä poliittiseen rahoitukseen. On ollut mukava havaita viime päivinä, että tämä tärkeä aihe on keskustan ryhmäjohtaja Timo Kallin tapauksen myötä herättänyt myös median mielenkiinnon.

Tätä mielenkiintoa olisi kaivattu jo silloin, kun Euroopan Neuvoston korruption vastainen elin GRECO antoi viime joulukuussa suosituksensa Suomen poliittisen rahoituksen avoimuuden ja läpinäkyvyyden parantamiseksi. Kaikki nämä suositukset, myös erittäin tärkeät suositukset puolueiden rahoituksesta, olisi syytä saattaa nopeasti käytäntöön.

Suomessa suuret puolueet ovat perinteisesti suhtautuneet melko välinpitämättömästi poliittisen rahoituksen avoimuuden lisäämiseen vetoamalla siihen, että kun meillä ei ole korruptiota, ei tähän ole tarvetta. Tämä on täysin väärä asenne. Vaalirahoituksen määrän kasvaessa hurjasti vaaleista toiseen on välttämätöntä ennaltaehkäistä ongelmia ja parantaa rahoituksen läpinäkyvyyttä. Vaikka on ikävää, että politiikan vahtikoira herää kovin satunnaisesti usein vasta yksittäisten skandaalien yhteydessä, antaa julkinen huomio oikeusministeri Tuija Braxin asettamalle työryhmälle nyt vahvan mandaatin asiantilan korjaamiseksi.

Itse olen viime päivät ollut perustuslakivaliokunnan työmatkalla Keski-Euroopassa tutustumassa työmme kannalta keskeisiin ihmis- ja perusoikeuselimiin, mm. Euroopan Neuvoston ihmisoikeustuomioistuimeen, Saksan perustuslakituomioistuimeen sekä YK:n pakolaisjärjestöön UNHCR:ään. Strasbourgissa tapasimme myös samaisen Grecon sihteeristön apulaisjohtajan, ruotsalaisen Björn Jansonin.

Keskustelin pitkään kahden kesken Jansonin kanssa, emmekä voineet olla enempää samaa mieltä: poliittisen rahoituksen mahdollisimman laaja läpinäkyvyys ja avoimuus ovat välttämättömiä myös kehittyneissä demokratioissa, joissa korruptiota esiintyy vähän. Tämä ennen kaikkea kahdesta syystä:
1) rahoituksen läpinäkyvyys ja avoimuus takaa sen, että yhteiskunta säilyy itsekriittisenä ja valvoo sitä, että korruptiota ei pääse vaivihkaa syntymään avoimuuden puutteen takia, sekä takaa kansalaisille mahdollisimman laajan tiedon politiikan taustoista;
2) jollei meillä ole korkeita standardeja kaikessa korruption torjunnassa ja läpinäkyvyyden takaamisessa, emme voi edellyttää sitä myöskään mailta, joissa korruptio on merkittävämpi ongelma.

En usko, että kovinkaan moni politiikko Suomessa kokee antavansa sitoumuksia vastineeksi poliittisesta rahoituksesta. Tämä ei poista kuitenkaan kansalaisten oikeutta tietää sitä, mitkä tahot rahoittavat poliittista toimintaa.

Tällä en tarkoita sitä, että poliitikkojen tai puolueiden rahoittamisessa olisi jotain kyseenalaista. Päinvastoin. On vain hyvä, että poliittisia intohimoja omaavat tahot osallistuvat eri tavoin edustuksellisen demokratian toimintaan. Yhdysvalloissa puolueet saavat valtavat määrät lahjoituksia, ja tämän rahoituksen julkisuus on säädetty erittäin korkealle tasolle. Suomessakin olisi kaikkien etu päästä eroon hyssyttelystä, joka koskee poliittisia lahjoituksia.

Kaikkien etu olisi mahdollisimman läpinäkyvä järjestelmä. Epäilyt korruptiosta väistyvät, kun tämä rahoitus on avointa - se karsii joukosta jo automaattisesti ne rahoittajat, joilla itsellään ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Lahjoitusten määrän lisääntyessä on kuitenkin myös pidettävä huolta siitä, että kilpavarustelu ei vääristä demokratian toteutumista esimerkiksi talouelämää lähellä olevien ehdokkaiden eduksi. Siksi on harkittava myös ehdokaskohtaisen katon asettamista vaalibudjetille esimerkiksi 30 000 euroon, jotta myös pienillä puolueilla ja uusille ehdokkailla on mahdollisuus kilpailla eduskuntapaikoista.

Ihmisillä saa olla aatteita, mutta demokratiassa poliittisen toiminnan pitää samalla olla mahdollisimman avointa. Niin myös poliittisen rahoituksen.

Katastrofiapu saatava perille Burman hirmumyrskyn uhreille

Trooppisen hirmumyrskyn aiheuttama katastrofi Myanmarissa eli Burmassa on saamassa valtaisat mittasuhteet. Uhrien määrän on arvioitu nousevan jopa sataan tuhanteen, ja miljoona ihmistä on vailla puhdasta vettä, ruokaa ja lääkkeitä. Sotilasjuntan johtama sulkeutunut maa on kuitenkin vaikea avustuskohde, ja jotkin katastrofialueet vaikeasti tavoitettavissa. Apu pitää saada kuitenkin nopeasti perille, sillä ihmishenget ovat viivästymisen myötä vaarassa.

Siksi Suomen ja EU:n on käytettävä kaikki poliittinen painoarvonsa sotilasjuntan taivuttamiseksi avun vastaanottamiseen. Sotilasjuntta on pelännyt laajan avustajajoukon heikentävän sen otetta maasta. Poliittista tilannetta monimutkaistaa lauantaiksi suunniteltu kansanäänestys, josta sotilasjuntan tulisi tässä tilanteessa luopua ja keskittää kaikki omatkin voimavaransa uhrien auttamiseen.

Kysyin tänään eduskunnassa kyselytunnilla hallitukselta, mihin toimiin se on ryhtynyt avun antamiseksi ja sen perille saamiseksi nopeasti avun tarpeessa oleville. Liitän koko keskustelupöytäkirjan alle.

Myanmarin hirmumyrskyn uhrien avustaminen

Ville Niinistö/vihr: Arvoisa puhemies! Trooppinen hirmumyrsky ja sen yhteydessä syntynyt tulva-aalto on aiheuttanut Myanmarissa eli Burmassa valtavan inhimillisen katastrofin. Arvioidaan nyt uhrien määrän nousseen jopa sataantuhanteen, ja katastrofi on vaikuttanut jopa miljoonan ihmisen elämään ja vienyt kodin, mahdollisuudet ruokaan, puhtaaseen veteen ja elintarvikkeisiin. Kokemus tällaisista katastrofeista on osoittanut, että apu pitää saada mahdollisimman nopeasti perille. Nyt kun tässä tapauksessa on kysymyksessä maa, joka on hyvin sulkeutunut ja jota johtaa sotilasjuntta, niin siinä on ollut käytännön esteitä, ja myös avun kohteet ovat vaikeissa paikoissa.

Mihin toimenpiteisiin Suomen hallitus on ryhtynyt avun antamiseksi ja avun saamiseksi myös mahdollisimman nopeasti perille?

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen: Herra puhemies! Ulkoasiainministeriö on äskettäin päättänyt myöntää 300 000 euroa Suomen Punaisen Ristin kautta käytettäväksi tämän katastrofin seurausten lievittämiseen. Me seuraamme tämän tilanteen kehitystä ja olemme varautuneet vielä uusiinkin päätöksiin, mikäli apupyyntöjä esitetään ja voimme tähän avuntarpeeseen sopivalla tavalla vastata. Näyttää olevan niin, että tämän katastrofin mittasuhteet ovat paljon suuremmat kuin mitä aluksi arveltiin, ja näin ollen lisäavun tarve saattaa vielä olla olemassa.

Ville Niinistö/vihr: Arvoisa puhemies! Haluaisin erityisesti vielä vastausta siihen, että kun EU-maista esimerkiksi Ranskan ulkoministeri on todennut, että apu pitää saada perille, vaikka Burman hallitukselta ei tulisi siihen lupia, niin eikö tässä olisi syytä etsiä myös EU:n yhteistä linjaa. Ovatko ulkoministerit olleet EU:ssa yhteistyössä tässä, ja onko EU ollut asiassa aktiivinen, ja mikä on Suomen linja sen suhteen, että apu saadaan perille, jos Burman hallinto ei ole riittävän nopeasti asiaan itse reagoinut? Tässä on kysymys katastrofista, jossa inhimillinen kärsimys pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti riippumatta niistä poliittisista erimielisyyksistä, mitä on maiden välillä ollut aikaisemmin.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb: Arvoisa puhemies! Yhteistä EU-linjaa tässä ei ole vielä vedetty, koska tämä luonnonkatastrofi tapahtui 3. ja 4.5. Avunanto on tapahtunut jokaisen jäsenmaan itsensä kautta, eli kuten ministeri Väyrynen totesi, Suomi antaa 300 000 euroa Suomen Punaisen ristin kautta. Järjestöt, kuten Unicef, Undp, Ifrc, Who ja Save the Children, ovat kaikki yrittäneet päästä alueelle aktiivisesti, mutta juntan takia se on ollut melkeinpä mahdotonta. Suomen puolelta meidän suurlähettiläämme Backström on vasta nyt saanut viisumin. Eli on yritetty koordinoida EU:n yhteistä kantaa, mutta tässä ovat kaikki toimineet aika pitkälti itse.

Liisa Jaakonsaari/sd: Arvoisa puhemies! Itse asiassa tässä katastrofissa jokainen minuutti on tärkeä, koska ihmisillä on puute puhtaasta juomavedestä. On jollain tavalla masentavaa havaita se, että kun Euroopan unionin piirissä ja joka paikassa on erilaisia kriisinhallintajärjestelyjä suunnitelmissa ja suunnitteilla ja valmiina, niin sitten kuitenkin reagointikyky on erittäin heikko tämmöiseen katastrofiin. Kysymykseni on, miksi Euroopan unionin ulkoministerit eivät ole kokoontuneet tämän takia, miksi ei ole Euroopan unionilla yhteistä kantaa. Olisiko niin, että yhteinen kanta voisi muodostua sen velvollisuus suojella -periaatteen pohjalta, että jos juntta ei hyväksy apua, niin siitä riippumatta apua annetaan?

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb: Arvoisa puhemies! Se on ilman muuta selvää, että avunannon täytyy tapahtua heti, ja sen takia tämä on lähtenyt pitkälti kansalliselta pohjalta. Jos me lähdemme EU:n kautta rakentamaan sitä, niin se vaatii kolmea asiaa: että instituutiot ovat valmiit; että on poliittista tahtoa; että on rahaa.

Valitettavasti nämä mekanismit EU:n sisällä eivät ole vielä tarpeeksi kehittyneitä. On tavattu toki virkamiestasolla ja yritetty yhteistä linjaa saada ja sorvata ja pidetty toisiamme informoituna, mutta ulkoministeritasolla ei vielä.

Pekka Haavisto/vihr: Arvoisa puhemies! Maan sisällä kuitenkin ilmeisesti Punainen Risti ja jotkut YK:n järjestöt pystyvät toimimaan Burmassa tällä hetkellä, mikä on positiivinen asia. Mutta nyt tätä taustaa vasten tämä Suomen katastrofiin osoittama 300 000 euroa tuntuu aika pieneltä, koska tarve näyttää olevan valtava. Niin kuin sanottu, puhutaan ehkä yli miljoonasta kodittomasta ja valtavasta määrästä ihmisuhreja.

Onko Suomen hallituksella valmius nopeasti osoittaa lisäapua sitten niitä kanavia pitkin, millä apu todella voidaan saada perille sinne?

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen: Herra puhemies! Me halusimme hyvin nopeasti myöntää ensimmäisen hätäavun, joka yhdessä muiden suomalaisten toimijoitten antaman avun kanssa on kuitenkin meidän voimavaroihimme nähden merkittävä. Mutta kuten jo edellisessä vastauksessani totesin, me olemme varautuneet myöskin lisäämään avustuksia. Tässä tietysti olennaista on juuri se, minkä ed. Haavisto totesi, että jos tähän mennään, niin täytyy löytää kanavat, jotka sitten voivat hyvin nopeasti ja tehokkaalla tavalla tämän avun viedä perille. Myanmarissa valitettavasti olosuhteet ovat olleet vaikeat ei ainoastaan tämän luonnonkatastrofin vuoksi vaan myöskin maan poliittisten olojen takia. Me yritämme parhaamme mukaan kyllä auttaa omien voimavarojemme puitteissa.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb: Arvoisa puhemies! Epäsuorasti tähän liittyy suomalaisten tilanne tällä hetkellä. Niistä yhdeksästä, joiden tiedettiin olevan paikalla, kahdeksaan on saatu yhteys. Yhdeksättä ei ole vielä saatu kiinni - hän on niin sanottu rinkkamatkustaja - ja edelleen jatketaan. Mutta kuten ministeri Väyrynen totesi, yhteydet siellä päässä ovat erittäin vaikeat tällä hetkellä.

Toinen varapuhemies: Kysymys on loppuun käsitelty.

Takaisin töihin

Vanhempainvapaani päättyi 30.4, ja niin olikin sopiva aloittaa työt vappupuheella Turussa. Puhuin kunnallisista palveluista, ja korostin palvelujen sisällön merkitystä palvelutuotannon tavan sijaan. Kunnallispolitiikassa on usein niin, että demarit ja kokoomus riitelevät palvelutuotannon tavasta (julkisesti vai yksityisesti tuotettua), kun paljon tärkeämpää on miettiä sitä, minkälaisia palveluja ihmisille tarjotaan. Vihreät haluavat monipuolisia, jokaisen ihmisen tarpeisiin sopivia palveluja, jotka yhtä lailla huomioivat eriarvoisuuden torjumisen ja ihmisten tasavertaisen kohtelun. Palvelujen tavoitteena on oltava elämänlaadun parantaminen ja ihmisten hyvinvointi. Kaavamaisesta one-size-fits-all -palveluista on kehitettävä tasavertaisia mutta yksilöllisiä palveluja, jotka myös ennaltaehkäisevät ongelmia, eivät vain hoida niitä.

Riitely palvelutuotannon tavasta toisinaan lamaannuttaa palvelun kehittämisen. Tässä tasapainoilussa on tärkeintä, että päätösvalta palveluista on viime kädessä valtuustolla, riippumatta palveluntuotannon tavasta. Vihreät ovat myös sitä mieltä, että keskeisimmät palvelut on syytä säilyttää julkisesti tuotettuina, mutta täydentävät yksityisesti tuotetut palvelut voivat toimia positiivisina haastajina palvelujen kehittämisessä ja palvelutarjonnan aukkojen nopeassa paikkaamisessa (esim. hammaslääkäripalvelujen ostaminen lyhytaikaisesti yksityisiltä jonojen lyhentämiseksi).

Aatteiden politiikkaa managerialismin sijaan

Eilen oli ensimmäinen istuntopäivä paluuni jälkeen. Motivaatio on kova. Vanhempainvapaa oli paitsi hienoa aikaa perheen kannalta myös aikaa pohtia yhteiskunnallisia visioita. Niitä aion nyt tuoda esille arjen työssä. Olen kirjoittamassa paria laajempaa kirjoitusta mm perustulosta ja aatteiden merkityksestä yhteiskunnan rakentamisessä.

Poliitikot eivät voi olla vain managereita, ratkomassa vain pragmaattisia kysymyksiä. Jollei politiikka perustu laajempaan arvomaailmaan, ei kukaan hallitse sitä kokonaisuutta, mihin valittu politiikka yhteiskuntaa johtaa. Ei ole arvovapaata politiikkaa, sillä aina on vaihtoehtoja. Pääministeri ei voi olla vain toimitusjohtaja. Toimitusjohtajat toimivat yhteiskunnan pelisääntöjen puitteissa, kun hallituksen ja eduskunnan tehtävänä on myös pitää huolta pelisääntöjen toimivuudesta. Managerialismissa joko yritetään hämärtää todelliset tarkoitusperät tai - vielä pahempaa - se on osoitus siitä, että päättäjät eivät tiedä mihin suuntaan haluavat yhteiskuntaa kehittää. Jos sen pallon antaa markkinoiden ratkaistavaksi, on se vaarallinen tie kulkea.

Vain uusliberalisti kannastaa tällaista kehitystä, ja julkisesti reaganilais-thatcheriläiseksi uusliberalistiksi tunnustautuvia ei Suomessa paljoa ole. Mutta vaihtoehdon ei tarvitse olla mitään tuskaista laitavasemmistolaista markkinatalouskritiikkiä. Kolmas tie on mahdollinen. Palaan asiaan. Pysykää kanavalla!

Kuluttajille lisää oikeuksia Pohjoismaissa

Vaikka olen vielä pari viikkoa vanhempainvapaalla, niin osallistuin Pohjoismaiden Neuvoston kokoukseen Stavangerissa maanantain ja tiistain. Olen neuvoston kansalais-ja kuluttajavaliokunnan puheenjohtaja, joten paikallaoloni oli varsin tärkeää.

Valiokunta tekee työtä ihmisoikeuksien ja kuluttajan oikeuksien turvaamiseksi Pohjolassa ja lähialueilla. Nyt teimme kaksi merkittävää päätöstä: valiokunta esittää Pohjoismaiden ministerineuvostolle ja eri maiden hallituksille selkeitä GMO-merkintöjä GMO-tuotteille (myös GMO-rehulla valmistetuille tuotteille) sekä esittää muiden Pohjoismaiden seuraavan Tanskan esimerkkiä terveydelle haitallisten transrasvojen määrän rajaamiseksi elintarvikkeissa. Samalla valiokunta esittää Pohjoismaiden hallitusten tukevan maataloustuottajia ja heidän järjestöjään vapaaehtoisten GMO-vapaiden alueiden perustamista - tällaisia alueita on useita eri puolilla länsi-Eurooppaa.

Kuluttajan oikeuksien kannalta Pohjoismaiden Neuvoston rooli on mielestäni vain korostunut: globaalissa taloudessa tarvitaan ylikansallista yhteistyötä reilujen pelisääntöjen aikaansaamiseksi. Pohjoismaille on luontevaa etsiä yhteisiä ratkaisuja, jolloin ne saavat myös enemmän kansainvälistä painoarvoa. Riippumatta siitä, mitä on mieltä GMO-tuotteiden hyödyllisyydestä, on selvää, että kuluttajalla pitää olla mahdollisuus tietää mitä syö ja mitä tuotantoketjua valinnallaan tukee. Transrasvojen osalta on kyse tuotteesta, jonka haitallisuus on yksiselitteisesti todettu (yhteys sydän- ja verisuonitautien lisääntymiseen ja myös joihinkin syöpälajeihin) ja joka on helppo korvata muilla rasvoilla. Nyt Pohjoismaat ovat näissä asiassa lähtemässä oikealle tielle.

Tässä linkki PN:n kotisivuille haastatteluuni GMO-aiheesta: GMO-vapaita vyöhykkeitä Pohjoismaihin. Valiokunnan esitykset käsitellään vielä Pohjoismaiden Neuvoston yleiskokouksessa syksyllä Helsingissä ennen kuin asia etenee hallitusten käsittelyyn.

Pohdintoja ulkoministerin erosta ja poliitikkojen julkisuudesta

Ulkoministeri Kanervan ero on tänään puhuttanut yli Suomen rajojen. Kun itse olen tällä hetkellä vanhempainvapaallani Tukholmassa, minut pyydettiin Ruotsin yleisradion ajankohtaisohjelmaan (Studio Ett) kommentoimaan asiaa (tässä linkki ruotsinkieliseen haastatteluun). Puhuin osittain poliittisen historian tutkijana, osittain kansanedustajana pohtiessani Kanervan eroon johtaneita syitä ja poliitikkojen yksityisasioiden uudenlaista käsittelyä julkisuudessa.

Yksi keskeinen johtopäätös tapahtuneesta on se, että säilyttääkseen poliittisen uskottavuutensa on poliitikkojen yksityiselämän ja heidän toimintansa poliitikkoina oltava edes kohtuullisesti keskenään sopusoinnussa. Kanervan lukuisat skandaalinkäryiset viritelmät nuoriin naisiin ovat ylittäneet hyväksyttävyyden rajat erityisesti silloin, kun niihin on liittynyt vihjailua työtehtävien tarjonnasta (kuten muutama vuosi sitten yleisurheilun MM-kisojen alla). Se, mikä ennen hyväksyttiin jopa charmanttina, näyttää nykyään yhä sovinistisemmalta valta-aseman hyväksikäytöltä. Varttuneiden miespoliitikkojen asettuminen puolustamaan Kanervan yksityisyyttä vain syvensi mielikuvaa miespoliitikkojen valtaklikistä, joka puolusti omaa valta-asemaansa.

Tohtori Jukka Tarkka kuvaili MTV3:n Huomenta Suomessa Kanervan käytöstä "machoiluksi ja puberteettiseksi koheltamiseksi". Edes mielikuva tällaisesta käytöksestä on omiaan heikentämään uskottavuutta, mikä Kanervan olisi jo saamiensa aiempien varoitusten perusteella pitänyt sisäistää. Jos yksityisasioitaan kommentoi, on myös syytä olla rehellinen. Ulkoministeri Kanerva taisi lopulta kaatua siihen, että hän ei havainnut aikojen muuttuneen ja kertoi totuutta vahvasti säännöstellen viimeisen kuukauden aikana.

Monet poliitikot ovat kritisoineet asian uutisointia mediassa. Itse olen pääosin eri mieltä. On perusteltua ja tärkeääkin, että demokraattisessa oikeusvaltiossa valtaapitävien toimintaa arvioidaan hyvin tarkasti, erityisesti jos sillä nähdään olevan merkitystä viranhoidon kannalta. Valvonnan puute voi johtaa vallan väärinkäyttöön, jota 1970-luvun suomettumisen aikana tapahtuikin. Tässä tapauksessa kriteerit merkityksellisyydestä täyttyivät, vaikka osa mediasta mässäilikin asialla kohtuuttomasti ja ahdasmielisen moralistisesti. Miehisen vallankäytön historia antoi sinällään harmittomalle viestittelylle julkisen merkityksen. Silti pitää tunnistaa jyvät akanoista: julkisuuden liiallinen keskittyminen pinnallisiin ilmiöihin voi heikentää valvontaa politiikan keskeisillä aloilla. Tämä tasapainoilu ei ole helppoa.

Suomen ulkopolitiikka vain tylsää liturgiaa?

Tänään aamulehden lukeminen oli poikkeuksellisen innostava kokemus. Suosittelen kaikkia lukemaan ulkopolitiikan ammattilaisen ja Suomen entisen Yhdysvaltain-suurlähettilään Richard Müllerin kiinnostavan aliokirjoituksen tämän päivän Turun Sanomista. (Suomen poliittinen johto epäonnistui Washingtonissa)

Müller pohtii kirjoituksessaan Suomen ulkopoliittisen linjan esittämisen jämähtämistä neuvostoaikaisen liturgian tasolle (tosin keskittyen suppeasti ulkopolitiikan johdon esiintymisiin Washingtonissa). Kaikesta asiasisältökritiikistä en ole samaa mieltä (kyllä ilmastonmuutoksen merkityksestä kansainvälisessä politiikassa voi puhua taitavasti myös Yhdysvalloissa), mutta kirjoitus herättää silti ajatuksia. Kuvaako esitysten taso ulkopolitiikan taustalla olevan ajattelun heikkoutta?

Olen itse miettinyt sitä, että Suomesta puuttuu ylipäätään analyyttinen ulkopoliittinen keskustelu. Ruotsissa molemmat päivälehdet (Svenska Dagbladet ja Dagens Nyheter) pystyvät säännölliseen korkeatasoiseen keskusteluun, johon myös poliitikot ottavat osaa. Meillä ulkopoliittinen keskustelu muodostuu siitä, että keski-iän ohittanut mies puhuu syvällä rintaäänellä luottamusta herättäen (ts. tylsästi, vailla älyllistä analyysiä) pitkältä historiasta periytyviä taikasanoja. Ainoana keskustelun aiheena on vanhentunut vastakkainasettelu, jossa vanhat vasemmistolaiset valittavat länsimaisten järjestöjen olevan unilateralistisia ja haluavat "tasapainoista ulkopolitiikkaa" Venäjän ja lännen välillä, ja oikeistolaiset haluavat edelleen voittaa kylmän sodan saamalla Suomen Natoon, kummatkin asia-argumenteista välittämättä.

Yksi ongelma on perusasenteessa: Suomessa on tapana miettiä vain suppeasti omaa lähiympäristöä kylmän sodan ajalta periytyvän reaalipoliittisen turvallisuusajattelun pohjalta. Korkealaatuinen ulkopoliittinen analyysi edellyttää kuitenkin laajaa keskustelua koko kansainvälisen järjestelmän kehittymisestä. Mikä on Euroopan rooli 2000-luvun, "Tyynenmeren vuosisadan", kansainvälisessä järjestelmässä? Kuka Suomessa esittää analyysiä Kiinan ja Intian nousun vaikutuksesta kansainväliseen turvallisuusjärjestelmään? Entäpä kuka pohtii eri kulttuuristen lähtökohtien vaikutusta konfliktien taustalla? Usein saa pettymyksekseen huomata sen, että kun itse lukee brittiläisen The Economistin syväanalyysiä vaikkapa Al Qaidan suosion laskusta sunnien keskuudessa sekuläärien sunnijohtajien syrjäyttäessä heidät, niin Suomessa media kysyy päivystävältä everstiltä latteuksia Al Qaidan, Hizbollahin ja Iranin yhteisestä vallankaappauksesta - aivan kuin shiaradikaalit ja sunniradikaalit olisivat samaa maata. "One size fits all"-everstiasiantuntijoita yhtään väheksymättä, se ei riitä luomaan todellista keskustelua.

Ollessani ulkopolitiikan tutkija, opiskellessani Iso-Britanniassa ja työskennellässäni suurlähetystössä Indonesiassa sain osallistua yhteen jos toiseen korkeatasoiseen ulkopoliittiseen seminaariin. Lontoon koulussani School of Slavonic and East European Studies'issa oli tavallista, että erityisesti Itä-Euroopan johtavat poliitikot tulivat luennoimaan - ja monet pitivät hienoja, analyyttisiä puheenvuoroja Euroopan ja maailman kehityksestä. Tästä tulevaisuussuuntautuneesta analyysistä taaksepäin katsovassa Suomessa olisi oppimista.

Ei maailmalla olla kiinnostuneita latteuksista, vaikka ne kelpaisivatkin Suomessa keskivertoyleisölle. Jos ulkopoliittinen johtomme haluaa osallistua maailmanjärjestyksen rakentamiseen, rimaa on nostettava. Pohjanoteeraus oli se, kun ministeri Kanerva kertoi Iltalehdessä naureskelleensa senaattori McCainin kanssa siitä, että "Yhdysvaltain tuleva presidentti pitää sitten Suomen maailmankartalla." Kuulostaako tutulta 1970-lukulaiselta ajattelulta, ilmansuunta on vain vaihtunut? Minkä kuvan tämä antaa McCainille Suomen poliittisen johdon ammattitaidosta? Ministeri Kanerva on taitava poliitikko, ja häneltä on lupa odottaa enemmän.

Myös medialta on syytä odottaa enemmän. Iltapäivälehdet keskittyvät kuolaamaan ulkoministeri Kanervan ja Secretary of State Ricen tapaamisen kivoista kuvista ja tunnelmasta. Eikö heidänkin kannattaisi soittaa edes yhdelle Yhdysvaltain johtavalle turvallisuuspolitiikan asiantuntijalle kysyäkseen, mitä kuvauksellinen ulkoministerimme sai vierailullaan todella aikaiseksi?

Riman nostaminen nykyisestä tasosta ei pitäisi todellakaan olla vaikeaa...

Huomioita vanhempainvapaalta

Tammikuun alussa aloitin vanhempainvapaani, elikä olen nyt huhtikuun loppuun asti kotona hoitamassa pian 7-kuukautista Linneaa. Ja isoveli Eliaskin käy vain osa-aikatarhassa, joten valtaosan ajasta vietän kahden lapsen kanssa puuhatessa. Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa, ja isän aika lapsille on tällöin korvaamatonta. Suosittelen muillekin isille.

Vanhempainvapaa ei ole oikeastaan vapaata, sillä kahden lapsen kanssa riittää kyllä tekemistä jo arjen rutiineissa. Varsinkin kun vaimoni on tehnyt ajoittain hyvin pitkiä työpäiviä. Silti olen huomannut, kuinka nyt ehtii ajattelemaan enemmän yhteiskuntamme suuria kehityshaasteita kuin töissä ollessani. Politiikan arjessa työtahti on kiivas ja keskittyy nopeasti juokseviin asioihin, eikä silloin kotiin tullessaan enää jaksa miettiä politiikkaa. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa asioiden tärkeysjärjestys ja miettiä miten ohjata pitkän aikavälin kehitystä.

Varsinkin lapsiperheiden tilanteesta olen viime viikkoina miettinyt yhtä ja toista kehittämistarvetta, myös ilmastonmuutoksen torjuntaa ja monikulttuurisuuden kysymyksiä olen pohtinut paljon. Tässä on auttanut se, että olen nyt jaksanut ja ehtinyt lukea lehtiä yhtä innokkaasti kuin opiskelu- ja tutkija-aikoinani (kuten Hesaria, Turun Sanomia, Suomen Kuvalehteä, Svenska Dagbladetia, The Economistia, Guardiania ja New York Timesiä. Näitä minulla on tapana lukea netissä, osa tulee kotiinkin).

Yhdysvaltain presidentinvaaleja olen seurannut mielenkiinnolla, ja pitänyt peukkuja Barack Obamalle. Hänellä on sellainen rehellinen mutta samalla idealistinen ote politiikkaan, jota itsekin olen yrittänyt harrastaa ja jota arvostan.

Osallistun työni kannalta keskeisimpiin tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan myös vanhempainvapaalta. Olin puheenjohtajana vetämässä vihreiden sisäistä seminaaria hallituksen sosiaaliturvan uudistuksen etenemisestä ja vihreiden tavoitteiden toteuttamisesta siinä. Sosiaaliturvan uudistamisesta olisi syytä puhua laajemmin myös julkisuudessa, hanke alkaa pikkuhiljaa olla hyvässä vauhdissa. Siksi osallistuin myös vihreiden puoluehallituksen kannanoton tekemiseen perusturvan vahvistamisesta.

Turun kunnallispolitiikkaan olen myös ehtinyt osallistua. Olin aktiivisesti varmistamassa vihreiden ryhmän tukea Kupittaan jalkapallostadionin päätykatsomon rakentamiselle - onneksi järki voitti, ja naisten jalkapallon EM-kisat vuonna 2009 saavat arvoisensa stadionin Turkuun. UEFA edellyttää nimittäin kisojen stadionien vetävän 8 000 katsojaa. Uskon myös, että TPS:n kova panostus tekee Turusta Suomen johtavan jalkapallokaupungin lähivuosina, eikä eurooppalainen menestyskään olisi mahdotonta. Reilun 8 000 katsojan stadion on tällöin hyvinkin tarpeellinen, ja lisää Turun mahdollisuuksia saada muita kansainvälisiä otteluja. Puhumattakaan siitä, että todellisessa jalkapallostadionissa on myös päätykatsomot. Kupittaalta puuttuu jatkossa vain toinen pääty aidosta jalkapallokulttuurista... :)